torstai 20. syyskuuta 2012

Kesää ei ole jäljellä.

Kesämökki kausi on nyt ohitse,kaikki laitettu talvikuntoon ja säilöön.Kesä meni nopeasti,vaikka ei kovin hääppöset ilmat ollutkaan.Mustaviinimrjaa tuli kolmesta puskasta ihan kiitettävästi,että itse  ja linnut sai makupaloja.Porkkanat kasvoi sillai pienesti,mut salatti ja herneet kasvoi mainiosti ja tulihan sitä taas jotain tehtyä,kuten alapihan patio ja jonkun verran aitaa vanhoista heinäseipäistä.Mökki on paras kesäpaikka,vaikkakin yksi ikävä juttu siellä on,nimittäin netti ei pelaa.Siellä voi jopa meikäläisen äänelläkin laulaa karaokea.On ainaskin valinnan varaa kappaleissa,joita lähes sata levyä.Muutaman kaljan jälkeen tuntee ittensä vallan kultakurkuksi.Nyt kun on kesä loppu,niin voi suunnitella talvilomaa ,jälleen kerran Puerto de la Cruziin.Kun ei aurinkomatkat mene suoraan Oulusta niin mennään sitten Tjäreborgin matkassa .
Tammikuussa ois aikomus lähteä jälleen kuukaudeksi kuljeksimaan jo aika tuttuja katuja ja kujia pitkin.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Toista viikkoa jo kotona.

Niin se aika menee,toista viikkoa kotona ja kolme päivää jo käynyt töissäkin ja mukavaa se onkin,meinaan työteko parin kuukauden jälkeen.Matka meni tosi hyvin ja ilmat suosivat,sadettakin oli yhtenä yönä.Tuonkin aikaa ,kun on vieraassa paikassa ja vaikka viihtyy  hyvin ,niin kotiväki se on mielessä aina iltaisin hiljaisena hetkenä.Mutta onneksi on nämä nykyajan mukavuudet,eli netti yhteydet ja joka ilta,väliin päivälläkin tuli soitettua Skypellä fideo puhelu kotiin.Se kummasti virkisti nähdä ja kuulla mamman ja kisulin kuulumiset.Espanjalaisista jäi mielyttävä ja lämmin muisto ja varmuus siitä ,että sinne palaan varmaan jo seuraavana talvena.Menenkö hotelliin vai vuokraanko asunnun,sitä on syytä miettiä.Jotenkin tuntuu,ettei tollaset talvikuvat enää sytytä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Se on sitten siinä...


Tämä on sitten viimeinen päivä,täällä ihanassa paikassa Puerto de la cruzzissa.Läksin perinteiselle aamu lenkille,joka alkoi meiltä portaat alas meren rantaan,Pitkin kaunista merenrantaa jossa ei ollut muita kuin kalastajia.Tuuli oli melkoinen ,ihanat aallot loiskivat rantaan.Kun olin  lähellä Loro Parquetta käännyin poispäin ja kävin kauniilla hautausmaalla,jossa ihmiset näin pyhänä,käyvät laittamassa haudoille uudet kukkaset.Ihmisiä kävi todella paljon,sen aikana kun istuin siellä noin puoli tuntia.Sitten päivällä  kävin viimeisen "voitelun" eli hyvän päivällisen syömässä Perulaisessa ravintolassa.Ei ollut halpa mutta erittäin hyvä.Sitten kuljin pitkin ranta mulervardia ja kaksi tummaa tyttöä tuli vastaan ja kaupitteli,,,,ei sitä vaan kauniita hedelmä "vateja".Hinta oli aika paljon mutta tinkimään.Jaa että suomesta "sulle halpa hinta" tinkiä pitää ja hinta laskee,varsinkin kun ostin kaksi .
Sydämeni jäi tänne ja varmaan tulen takaisin ja usein,

torstai 2. helmikuuta 2012

Loman loppu lähenee,

Niin se vaan on,että enää viisi päivää jäljellä lomasta joka on mennyt todella nopeasti.Läksin aamulla perinteiselle aamulenkille ja kävin samalla Aurinkomatkojen toimistolla,joka oli vasta toinen kerta.Samalla mulle selvisi eräs tärkeä asia,kun olen seurannut suomen uutis lähetyksiä,jotka ovat suoria puoli yhdeksän uutiset ovat tv ohjelman mukaan puoli kahdeksan.Joten elin siinä uskossa että aika on täällä tunnin jäljessä,mutta aika ero onkin kaksituntia.Ohjelma tiedot täällä tv:ssä onkin manner espanjan ajassa, Aurinko matkojen oppaat ovat kummallakinkäynti kerralla olleet oikein mukavia ja ystävällisiä.Aaamuinen lenkkini kulkee tietty sataman kautta,jossa suraan kalastajien hommeleita,on paljon ongella olevia nuoria ja vanhempia henkilöitä.Kun kalastaja tulee mereltä pikku veellään he nostavat veneen maille ja vievät omalle paikalleen.Kalojen perkaus tapahtuu rannassa ja perkeet heitetään  suoraan mereen,ei kävis meillä.Sitten eikun kalat myyntiin.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lähes kolmeviikkoa on mennyt....

Tänään sääennuste lupasi 65 prosentin varmuudella vettä,vaan eipä ole näkynyt.Pitäisköhän käydä kattomassa illalla minkälaiset pippalot Iskelmä paarissa on.Sitä enen voi käydä onkella,läysin hyvän kala paikan.Niin ja tulihan sitä käytyä toisen kerran äänestämässäkin,vanha suomalais pappa sanoi käytävällä ääneen"nyt sitten ,ei kannata enää pelleillä"ja oli todella vakavan näköinen.Mitä hän sillä tarkoitti,saa jokainen arvailla.Tämä kaveri oli aivan vaalitunnelmissa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Eilen ja tänään.

Illalla tuli seurattua vaalivalvojaisia ja oli hienoa ,ettei Paavot pärjännyt vaan tuli yl
lättäjä takaa vihreästä metsiköstä.Sivistynyt humaani kaveri,joka on tunnettu maailmalla kaikkialla.Tehnyt paljon kansainvälisellä areenalla rauhan työtä.Ja tällä henkilöllä en suinkaan tarkoita Niinistöä.Keskiviikkona mitää taas menna suomiseuran tiloihin äänestämään.Aamulenkillä kävin kiertämässä Taoron mäillä josta oli komea näkymä yli Puerton merelle kauas.Tänään lähti porukkaa kotisuomeen,Ouluun ja illalla tulee lisää tänne.